Altaat

Riutta-akvaarioon tarvittavat laitteet vaihtelevat hyvinkin paljon akvaariotyypistä riippuen.  Erittäin tärkeää on miettiä todella tarkkaan millaisen lopputuloksen haluaa. On hyvä myös yrittää ennakoida millaisia muutoksia tulee kenties tulevaisuudessa tekemään. Ennakkosuunnitelmia tekemällä voi säästää ison nipun rahaa, koska heti alkuvaiheessa hankkii oikeanlaisia laitteita.

Esimerkkinä olkoon vaikka vaahdotin. Jos arvelee vaihtavansa omistamansa 200 litran akvaarion parin vuoden kuluttua 400 litraiseen, on viisainta ostaa heti tälle suuremmalle akvaariolle soveltuva vaahdotin.  Erikokoisten vaahdottimien hintaero on aika pieni, joten kannattaa heti alkuun sijoittaa suurempaan akvaarioon sopivaan vaahdottimeen. Täten säästää selvää rahaa.

Sama sääntö pätee myös moneen muuhun hankittavaan laitteeseen.  Kannattaa jo alkuvaiheessa käyttää hieman enemmän rahaa ja näin todennäköisesti säästää sitten tulevaisuudessa.  Toisaalta, jos ajattelee, ettei ehkä parin vuoden kuluttua enää ole harrastuksen parissa, on parasta unohtaa koko riutta-akvaarioprojekti.

Kuten alussa todettiin, laitteiston kokoonpano riippuu hyvin paljon siitä, millaisen allastyypin aikoo perustaa.  Yksinkertaisimmillaan on kyse yhdestä pienestä altaasta, joka sopii pöydän reunalle.  Toisena ääripäänä on sitten järjestelmä, jolle on erillinen laitehuone.

Aloittelijan ensimmäisenä halpana versiona voisi olla juuri tällainen yhden altaan järjestelmä. Tekniikaksi riittää pieni vaahdotin ja vettä kierrättävä pieni kierrätys­pumppu.  Altaaseen on lisättävä korvausveden mukana kalkkivettä. Tämän voi hoitaa itse rakennettavalla kalkkiveden annostelijalla.

Pienen altaan takaosaan voi tehdä väliseinän, jonka taakse pystyy sijoittamaan vaahdottimen ja kierrätyspumpun.
Isompiakin altaita voi tietysti rakentaa samalla periaatteella, mutta altaan koon kasvaessa suurenevat myös tarvittavat liitäntälaitteet. Laitteiden piilottaminen altaaseen käy huomattavan vaikeaksi, joten niiden oikea sijoituspaikka on esimerkiksi jalustaan sijoitettu ala-allas.

Tässä nanoriutta-altaassa tekniikka on väliseinän takana piilossa (HillyBilly).

Isoakin akvaariota voidaan pitää menestyksellisesti ilman ala-allasta, mutta käytäntö on osoittanut, että sen olemassaolo helpottaa hoitoa (Kimmo Sukanen).

 Ala-allas on apuakvaario, joka sijoitetaan esimerkiksi pääakvaarion alla olevaan kaapistoon.  Ala-allas voi sijaita myös pääaltaan viereen sijoitetussa laitekaapissa. Joissakin tapauksissa vaahdottimet ovat myös sen verran korkeita, etteivät ne mahdu jalustaan. Silloin tällainen altaan vieressä oleva kaappi saattaa olla erittäin hyvä ja siisti tavaroiden ”piilotuspaikka”.

Ala-altaaseen saa sijoitettua tarvittavan tekniikan, johon kuuluu esimerkiksi vaahdotin, lämmitin, kalkkivesireaktori ja kalkkireaktori. Osa voi sijaita ala-altaassa ja osa altaan vieressä laitteesta riippuen.  Laitevalintaan saattaa suuresti vaikuttaa, tai jopa pakottaa, juuri sen toimintatapa ja sijoituspaikka.  Joskus ei yksinkertaisesti voi hankkia haluttua laitetta, koska se ei sovi esimerkiksi ala-altaaseen.  Tämä on muistamisen arvoinen asia, kun suunnittelee järjestelmää.

Ala-altaan avulla voidaan helposti hoitaa veden haihtumisesta aiheutuva vedenpinnan korkeuden vaihtelu siten, että pääaltaan vedenpinta pysyy samalla korkeudella koko ajan. Kun ala-allas on käytössä, pysyy pääaltaan pinta roskattomana ja siistinä, koska normaalisti ylivuoto imee ala-altaaseen menevän veden juuri vedenpinnasta.

Ala-allas lisää kokonaisveden määrää ja auttaa esimerkiksi kesäaikaan pitämään veden lämpötilan tasaisena. Vedenvaihtojen tekeminen ala-altaan kautta on hyvä tapa olla häiritsemättä pääaltaan eliöstöä. Tärkeä näkökohta on tietysti myös se, että laitteita ei tarvitse sijoittaa näkyville pääaltaaseen.

Refugio (eng refugium) on suojapaikka pieneliöstölle.  Se voi olla osana ala-allasta tai kokonaan oma altaansa.

Altaiden materiaaleina käytetään yleensä lasia tai akryylia.  Suomessa käytetään etupäässä lasia, vaikka Amerikassa isommat altaat ovat yleensä akryylia.  Akryyliallas on kevyt, mutta helposti naarmuuntuva, joten sen pintojen puhdistamisessa on oltava todella tarkka.  Pienikin hiekanjyvä puhdistusmagneetin ja puhdistettavan pinnan välissä aiheuttaa ikävännäköisen naarmun.

Merivesipuolella käytetään kokonaan lasista tehtyjä altaita eikä niissä ole alumiini- tai metallikehyksiä.  Merivesi syövyttää metallia ja siksi sitä ei saisi käyttää altaassa.  Jos käytettävissä on vaikkapa vanha makean veden akvaario kehyksineen, olisi yläreunassa olevat kehyksen osat suojattava akvaarioihin tarkoitetulla silikonilla.

Altaita on erimuotoisia.  Perinteinen suorakaiteen muotoinen allas taitaa olla yleisin malli, mutta jos allas teetetään, voi muotoa mietitä hiukan enemmän. Esimerkiksi kulma-altaan saa helposti sijoitettua johonkin käyttämättömään nurkkaan.  Niin sanottu erkkerimalli, eli etunurkistaan viistottu suorakaiteen muotoinen allas, on myös suosittu.

On todella tärkeää miettiä tarkasti akvaarion sijoituspaikkaa, akvaarion muotoa ja altaan kokoa.  On turhaa yrittää ahtaa akvaariota liian pieneen tilaan tai sellaiseen paikkaan, josta sitä ei voi kunnolla katsella.  Usein näkee isoja akvaarioita tungettuina aivan liian pieneen tilaan ja kaiken lisäksi liian matalalle jalustalle.

Akvaarion sijoittaminen paikkaan, johon auringon valo lankeaa useita tunteja päivässä, voi olla levänkasvun ja veden lämpiämisen kannalta ongelmallista.

Altaan muodon ei tarvitse olla perinteinen suorakaide (Fennorama)

Akvaarion kokoa mietittäessä olisi otettava huomioon määrättyjä asioita.  Yleisenä sääntönä on pidetty sitä, että mitä isompi allas sitä parempi.  Ron Shimek painottaa, että aloittelijan akvaario ei saisi olla alle 150 litraa¹.  Hänen mukaansa kypsyneen suuren altaan kanssa on pienemmät mahdollisuudet epäonnistua kuin pienen kanssa.  Iso allas antaa paremmin anteeksi tehdyt virheet. Vastaavasti Nilsen & Fosså painottavat valitsemaan eliöstölle sopivan altaan ja miettimään, minkä kokoiseksi esim. kalat tai simpukat kasvavat².  Toisaalta he jopa harmittelevat suuntausta, jossa hankitaan aina vain isompia altaita.  Pienemmässä altaassa olisi paljon helpompi tarkkailla monia akvaarion eliöitä, koska ne ovat siinä paremmin näkyvillä.

Doug Wotjczak³ perustelee ison altaan hankkimista sillä, että veden haihtuminen ja siitä aiheutuva suolapitoisuuden muutoksen vaikutus, lämpötilan pienempi vaihtelu, mahdollinen ruokinnan aiheuttama ylikuormitus ja erityisesti isompi elintila vähentävät huomattavasti kalojen stressiä. 

Pienen altaan pitäminen tasapainossa saattoi olla hyvin vaikeaa aikaisemmin, mutta vuosien myötä tietotaidon ja tekniikan kehittyessä tästäkin ongelmasta on päästy osittain eroon. On kuitenkin aina muistettava, että allaskoon kasvaessa järjestelmän kokonaishintakin kasvaa huomattavasti.  Olisi hyvä pystyä ennakoimaan lopullisen akvaarion koko.  Jos hankkii aluksi liian pienen altaan, voi akvaario­kärpäsen äkäisesti puraistessa vaihto olla edessä hyvinkin pian.

Hyvään pieneen järjestelmään sijoittaminen on järkevämpää kuin heikkotasoiseen keskikokoiseen.  Pienen voi myöhemmin pitää vaikkapa toisena akvaariona tai myydä pois ja rakentaa isomman altaan alusta alkaen, kun tärkeää kokemustakin on jo ehtinyt kertyä.

Kuvassa on erään harrastajan ensimmäinen 200 litran akvaario.  Tämän jälkeen hän on pystyttänyt 800-litraisen.  Pienestäkin akvaariosta voi saada upean (Tatu Vaajalahti).

Akvaarion koko riippuu määrätyistä tekijöistä:

Akvaarion syvyys vaikuttaa valaistukseen.  Paksu hiekkakerros vie osaltaan syvyyttä, mutta on täysin selvää, että loisteputkivalaisimia käytettäessä akvaarion syvyys ei voi olla kovinkaan suuri koska valaistuksen määrä pienenee etäisyyden neliössä ja loisteputki ei kykene valaisemaan syvän altaan pohjalle saakka.  Seuraava taulukko kertoo paljon.

Jos akvaarioon sijoitetaan kaloja, jotka ovat vilkkaita uimareita, on akvaarion pituus tällöin tärkeä kriteeri.  Akvaarion leveyden kasvattaminen pituuden kustannuksella mahdollistaa parempien riutta­rakenteiden tekemisen.  Kaikkien mittojen pitäminen suurina auttaa tietenkin monien pulmien ratkaisuun, mutta tällöin päädytään helposti allaskokoon, joka on reilusti yli 500 litraa.

Huomion arvoinen asia on etulasi – suora vai kaareva? Joidenkin mielestä kaarevan etulasin läpi on vaikea katsella ja se aiheuttaa päänsärkyä.  Kannattaakin ensin käydä tutustumassa kyseisen tyyp­piseen akvaarioon ennen sen hankkimista.

Kannattaa miettiä tarkkaan minkä muotoisen altaan ostaa. On huomioitava sen sopivuus aiottuun tilaan, valaistuksen järjestely jne.  Mahdollinen keskituki on myös tärkeä, joka voi monessa tapauksessa myös puuttua mikäli  altaan yläreunaa kiertävät vahvikelistat.  Niistä on sekä  hyötyä että haittaa.  Hyötynä on se, että ne estävät kaloja hyppäämästä ulos altaasta sekä se, että  niiden ansiosta puuttuu keskituki, joka haittaa valon pääsyä akvaarioon. Haittana puolestaan voidaan pitää sitä,  että ne hiukan hankaloittavat lasien puhdistamista – erityisesti jos riuttarakennelmat ovat lähellä lasia ja/tai  kulmissa (piirros Robert Blomerus).

Jalusta on hyvin tärkeä osa akvaariokokonaisuutta.  Pikainen vierailu akvaario­harrastajien kotisivuilla kertoo aika yleisen tilanteen: kauniita akvaarioita rumilla ja huterilla jalustoilla.  Merivesiakvaarioiden jalustoihin tehdään useimmiten seinät, koska jalustaan mahdollisesti sijoitettavat ala-allas ja tekniikka halutaan piiloon.  Jalusta voidaan jättää toki avoimeksikin, mikäli asian tekee harkiten ja hyvällä maulla.

Kun kokonaisuus tehdään siististi ja huolella, voi tekniikka olla kokonaan näkyvissä kuten tässä akvaariossa (Marko Haaga).

Jalustalle asetetaan joitakin vaatimuksia erityisesti, jos siihen sijoitetaan ala-allas ja tekniikkaa.  Ensinnäkin olisi mietittävä korkeutta.  Olisi tiedettävä vaahdottimen tyyppi ja sen vaatimat mitat. 
60 cm korkeat metallijalustat ovat auttamattomasti liian matalia.  Vaikka sinne saisikin mahtumaan kaiken, jää huoltoja varten tarvittava työskentelytila pieneksi.  Kannattaa muistaa, että pumppuja, vaahdottimia yms. laitteita on huollettava aika-ajoin, jolloin ne on otettava pois jalustasta.

Myös akvaarion sijainti määrittelee sen, kuinka korkea jalustan tulee olla. Jos akvaariota katsotaan istuma-asennossa, voi jalusta olla matalampi kuin seisaaltaan katseltaessa.  Seisaaltaan katseltaessa on ”nojailu alaspäin” hankalaa.  Jos allasta katsellaan istuen ja seisten, tulisi jalustan korkeus olla vähintään 90 cm, jolloin normaalikokoinen ihminen pystyy katselemaan sitä myös suorana seisten.  Istuen näkee paremmin, kun katsotaan hiukan yläviistoon ja vastaavasti seisten huonosti, kun katsotaan alaviistoon.

Vahinkojen varalta kannattaa miettiä mahdollista jalustatilaan tai sen alle sijoitettavaa ”turva-allasta” eli vesitiivistä kaukaloa, johon mahtuu tietty määrä vettä.  Esimerkiksi vedenvaihtojen yhteydessä pieniä määriä vettä valuu ala-altaan ulkopuolelle aina silloin tällöin ja kaukalo estää sen lattialle pääsemisen. Tämä kaukalo on ehdoton, mikäli akvaarion alla on parkettilattia.

Sähkörasioiden olisi oltava jalustan yläosassa ja johdotukset siten, etteivät ne missään vaiheessa loju kaukalon pohjalla mahdollisesti olevassa vedessä.   On muuten aika yllättävää miten monta jatkojohtoa tarvitaan – 20 kappaletta laite­pistokkeita on aivan normaali määrä.

Jalustan voi ostaa valmiina, teettää tai tehdä itse.  Erityisesti isompien altaiden kohdalla teetetty tai itse tehty jalusta saattaa olla hyvinkin varteenotettava vaihto­ehto, koska se on myös sisutuksellinen elementti.

Hyvin tehty akvaarion jalusta ja mahdollinen katos toimivat kauniina sisustuselementteinä.  Kivilattia on oivallinen painon ja roiskeiden kannalta. Peilien kautta näkee akvaarion eri kulmista, vaikka istuisi akvaarion edessä.
Katoksen valojen kuristimet, sytyttimet ym. ”sähköistys” sijaitsee jalustassa.  Ala-allas, refugio ym. laitteet sijaitsevat erillisessä kaapissa, joka on seinän takana olevassa saunaosastossa.  Valaistuksena on 3 x 400 W – vertaa valon määrä akvaariossa ja pilviutuisena talvipäivänä ulkona.

Yllä olevassa kuvissa on esimerkki hyvin suunnitellusta järjestelmästä, jossa kaikki laitteet sijaitsevat kolmessa eri tilassa (Mika Laitinen).

Yllä olevat kaksi kuvaa:

1. Oikeanpuoleisessa kaapissa on vaahdotin.  Se on kooltaan niin suuri, ettei se olisi sopinut akvaarion jalustaan.

2. Vasemmanpuoleisessa kaapissa on kalkkireaktori hiilidioksidipulloineen. Ylähyllyllä on jäähdytysyksikkö, jolloin kuumimpaankaan aikaan ei lämpötila ole ongelma, koska jäähdytin pitää veden lämpötilan koko ajan vakiona.

3. Jalustassa vasemmalla on ala-allas, keskellä kalkkivesireaktori, ja oikealla ”sähkökeskus” vikavirtasuojineen.  Melkein kaikilla laitteilla on oma sulak­keensa ja ”’sähkökeskus” on huoneiston kahden eri sulakkeen takana.  Tämä takaa sen, että jonkun laitteen rikkoontuminen ei polta huoneiston sulakkeita eikä huoneiston toiseen sähkökeskukseen vaikuttavan sulakkeen palaminen taas katkaise kaikkia akvaarion tärkeitä toimintoja.

Huomaa jalustan alle laitettu levy, joka jakaa akvaarion painoa siten, ettei pistekuormaa synny lattiaan. Se toimii myös lattian suojana pienille vesiroiskeille.
Kalkkivesireaktorin kautta kulkeva korvausvesi tulee seinän takana olevasta saunaosastosta, jossa korvausvesisäiliö sijaitsee.  Myös ”vedenvaihtosäiliö” sijait­see siellä. Säiliö kytketään kierrosta pois venttiileillä, siinä oleva vesi vaihdetaan ja sitten se kytketään takaisin kiertoon, jolloin uusi vesi pääsee mukaan kiertoon.  Kätevää – eikö totta?

Jalustan ja kokonaisuuden suunnitteluun kannattaa paneutua hyvin, jottei myöhem­mässä vaiheessa tulisi epämiellyttäviä yllätyksiä.  Toimivan akvaarion purkaminen esimerkiksi jalustassa ilmenevän vian vuoksi on iso projekti, joka voidaan ehkäistä huolellisella ennakkosuunnittelulla.  On sanomattakin selvää, että akvaarion alla olevan lattian tulee kestää akvaarion paino ongelmitta.  Mitä enemmän jalustassa on jalkoja, sitä pienempi pistekuorma syntyy lattiaa vasten. Jalustassa tulisi olla säädettävät jalat, jotta kuorma saataisiin jakaantumaan tasaisesti jokaiselle jalalle.  Myös jalkojen alla olevat levyt tai levynpalaset jakavat kuorman suuremmalle alalle. Vanhoissa puulattiallisissa taloissa tulisi tarkistaa huolella, erityisesti isojen akvaarioiden kohdalla, alusrakenteiden kestävyys ja kunto.

Tässä on suunnitteluvaiheen kolmiulotteinen kuva ja lopullinen toteutus.  Kuten kuvasta näkyy, huollettavuuden kannalta on tehty muutos jalustaan – yksi iso aukko keskellä on parempi ratkaisu (Jukka Merimaa).

Luettavaa:
Esimerkiksi osoitteesta www.reefcentral.com löytyy paljon ohjeita ja linkkejä tee-se-itse (eng DIY, do it yourself) jalustoista ja valokansista.  Katso myös täältä rakentelu kappaleesta.  Lisäksi asiaan liittyviä artikkeleita löytyy täältä.

Altaan valinnan yhteydessä olisi mietittävä, onko pelkkä pääallas riittävä vai tulisiko hankkia ala-allas ja mahdollisesti myös refugio.  Jos päädytään ala-altaaseen, on pääaltaaseen normaalisti tehtävä läpi­viennit ja ylivuodot. 
Veden juoksuttaminen pääaltaasta ala-altaaseen on tehtävä hallitusti.  Sen on tapahduttava siten, että pääaltaan vesi valuu ala-altaaseen vain ennalta määrätyllä tavalla.

Normaalisti vesi valuu pääaltaan sisällä olevan seinämän (ylivuodon) yli tilaan, jossa on reikä (läpi­vienti), jonka kautta vesi pääsee ala-altaaseen. Vesi valuu ylivuodon kautta samaa vauhtia, kun sitä pumpataan ala-altaasta pääaltaaseen. Vesi pumpataan AINA ala-altaasta pääaltaaseen, mikäli ala-allas on pääaltaan alapuolella. 
Joissakin tapauksissa ala-allas voi sijaita pääallasta ylempänä. Tällöin vesi pumpataan ala-altaaseen, josta se valuu painovoiman avulla takaisin pääaltaaseen.  On makuasia kutsutaanko kyseistä allasta ala- vai yläaltaaksi.

Altaan jossakin nurkassa on pohjassa reikä, johon läpivientiyhde tulee.  Läpi­vien­nissä on pystyssä putki, jonka pituus määrittelee sen kuinka korkealle vesi nousee altaassa. Putken reunan yläpuolelle nouseva vesi valuu putkea pitkin ala-altaaseen.

Tällainen rakennelma ei ole hyvä akvaarioissa joissa on elävää kiveä koska jos sortuva kivikasa kaatuu putken päälle ja katkaisee sen juuresta, akvaario tyhjenee tällöin täysin vedestä (piirros Jukka Merimaa).

Tässä tapauksessa on yleensä akvaarion takaseinään tehty reikä jollekin kohtaa yläreunaa ja tässä reiässä on läpivientiyhde.  Yhteessä on siivilä, joka estää akvaarion eliöstön joutumisen veden mukana ala-altaaseen.  Akvaarion vedenpinta on läpiviennin korkeudella.
Hankaluutena on se, että vedenpinnan korkeutta ei voi säädellä lainkaan. Myös siivilä voi tukkeutua hel­posti, joka taas johtaa altaan tulvimiseen.

Tässä kuvassa on kaksi huomauttamisen arvoista asiaa: läpivienti ilman kaatokulmaa sekä läpinäkyvä letku, johon levä helposti kasvaa. Myös metalliliitin on arveluttava.

Läpivienti pohjassa sekä kaatokulma

Perinteinen ylivuoto on ns. kaatokulma.  Se on yleensä pääaltaan kulmaan vinottain tehtävä pystyseinä.  Vesi valuu tämän seinän yli ja sen takana pohjassa olevan läpivientiyhteen kautta ala-altaaseen. Useinkaan vesi ei valu suoraan tämän reiän kautta, vaan siinä on välissä ”äänenvaimennin”, joka poistaa veden valumisen aiheuttaman lorinan.  Yksi tällainen vaimennin on ns. Durson putki (sivu 138 ).  Siitä on olemassa useita erilaisia versioita.

Tässä altaassa kulmassa on”perinteinen kaatokulma”.  Durson yläosa jätetty pois, jotta kuva olisi selvempi (piirros Jukka Merimaa).

Tällaisen kaatokulman takana voi olla myös toinen läpivientiyhde, jonka kautta paluuvesi tulee ala-altaasta takaisin pääaltaaseen. Samantyyppinen kaatokulma voi sijaita myös vaikkapa keskellä altaan takaseinää.  Silloin on tietenkin kyseessä neliömäinen pohjaan asti ylettyvä laatikko, jonka yläreunoista vesi valuu.

Tässä altaassa on keskellä oleva ”kaatokulma”.  Durson yläosa jätetty pois, jotta kuva olisi selvempi (piirros Jukka Merimaa).

Oli kaatokulma sitten kulmassa tai takaseinällä, vie se hiukan tilaa altaan pohjapinta-alasta. Sen etuna on kuitenkin se, että altaan voi sijoittaa vaikkapa aivan seinään kiinni, koska läpivienti tulee altaan reunojen sisäpuolella.  Lisäksi akvaarion vedenpinnan korkeutta voidaan säädellä kaatokulman reunan korkeutta säätelemällä.

Toinen tapa on tehdä ylivuotolaatikko.  Tämä on pieni laatikko altaan takaseinän ylälaidassa.  Altaan takalasiin tehdään läpivienti laatikon kohdalle, jolloin vesi valuu ensin ylivuotolaatikkoon ja siitä läpiviennin kautta ala-altaaseen.  Haittana on se, että allasta ei voi sijoittaa aivan seinään kiinni, koska läpivienti ja siinä mahdollisesti oleva Durson putki vaativat noin 15 cm tilan seinän ja altaan väliin. Normaalisti paluuvesiputki tulee sitten takaseinän reunan ylitse pääaltaaseen.

Kiinteä ylivuotolaatikko jossa läpivientiyhde ja siihen liityvä Durson putki joka näkyy kuvassa (piirros Jukka Merimaa).

Kaatokulman ja ylivuotolaatikon reunaan laitetaan usein kampa, jonka piikkien vä­lis­tä vesi valuu kulmaan tai laatikkoon. Myös suoraa reunaa voidaan käyttää, mutta esimerkiksi kotilot pääsevät tämän reunan yli ja joutuvat ehkä kaatokulmaan.  Tällöin on vaarana, että ne voivat estää veden valumisen ala-altaaseen tukkimalla Durson putken.  Kamman ja suoran reunan korkeutta voidaan säädellä ja näin vaikuttaa akvaarion vedenpinnan korkeuteen.

Eteen saattaa tulla tilanne, jossa saatavilla olisi akvaario, johon ei ole tehty läpivientiä. Jotenkin vesi olisi kuitenkin saatava valumaan ala-altaaseen.  Yhtenä vaihtoehtona täl­lai­sissa tapauksissa on käyttää irrallista ylivuotolaatikkoa, jossa osa laatikosta on altaan sisäpuolella ja osa altaan ulko­puolella. Lappoilmiön avulla vesi virtaa tällöin sisäpuolisesta laatikosta ulkopuoliseen laatikkoon ja sieltä ala-altaaseen. Viereisessä kuvassa on Tunzen ylivuoto­laa­tikko.
On vain ikävää, että tällainen järjestelmä ei ole täysin varma. Veden virtaus laatikoiden välillä saattaa keskeytyä ja aiheut­taa vesivahingon.
Paljon järkevämpää on siis viedä allas lasiliikkeeseen ja teettää siellä läpivientireiät akvaarioon.  Aivan samalla tavalla se reikä syntyy val­miiseen akvaarioon kuin irralliseen lasiosaankin.

Läpiviennin yhteen koon määrittelee ala-altaasta pääaltaaseen pumppaavan pumpun eli pääkiertopumpun pumppaama vesimäärä.  Toisin sanoen pääaltaasta on valuttava vähintään sama määrä vettä ala-altaaseen, kuin mitä pääpumppu pääaltaaseen pumppaa.
Pumpulle ilmoitetaan sen maksimivolyymi nostokorkeuden ollessa nolla metriä.  Kun nostokorkeus kasvaa, pienenee samalla pumpattavan veden määrä. Virtaus­määrää pienentävät putken seinämän kitka sekä kaikki putkistossa olevat käyrät, venttiilit yms., jotka jarruttavat veden virtausta.

Todellisen virtausmäärän saa selville vasta, kun järjestelmä on käytössä ja siksi se olisi pystyttävä arvioimaan etukäteen. Jos mitoittaa läpiviennin koon pumpun teoreettisen tilavuusvirran mukaan, pysytään varmalla puolella.

Läpiviennin paikasta riippuen voi samankokoisen läpiviennin kautta virrata eri määrä vettä. Mikäli läpivienti sijaitsee lähellä vedenpinnan yläreunaa, virtaa siitä vähemmän vettä kuin sellaisesta, joka sijaitsee paljon vedenpinnan alapuolella. Veden virtaustapa vaikuttaa myös asiaan.  Pyörteinen eli turbulenssivirtaus valuu nopeammin kuin tasainen eli labiili virtaus.  Turbulenssivirtaus on äänekkäämpää kuin labiili virtaus.

Läpivientien ja ala-altaaseen vievien putkien ylimitoittaminen saattaa säästää monelta harmilta – se saattaa olla ehkä hiukan kalliimpaa, mutta varmastikin äänettömämpää.  Durson putki auttaa asiaan ja voi poistaa melkein kaikki veden valumisen aiheuttamat äänet. Se ei poista turbulenssivirtauksesta aiheutuvia kuplia, jotka puolestaan aiheuttavat suolaisia vedenroiskeita jotka “likaavat” laitteita yms.

Läpivienneille löytyy laskentakaavoja, mutta usein kokemusperäinen tieto saattaa olla kuitenkin parasta.  Kysy siis kaverilta. Eräänä esimerkkinä voidaan kertoa, että Eheim 1060:n pumppaama vesimäärä menee labiilina virtauksena juuri ja juuri sisämitaltaan 32 mm läpiviennin läpi, kun läpivienti sijaitsee altaan takaseinässä olevassa ylivuotolaatikossa ja läpivienti on vedenpinnan tasolla.  Tämä on kahden erilaisen altaan (400 l ja 800 l) kokemusperäinen tieto, mutta mitään varmuutta ei ole siitä, että se toimisi jossakin muussa altaassa. Pääpumpun virtausmäärää voidaan tietysti keinotekoisesti pienentää esimerkiksi kuristamalla virtausta venttiilin avulla ja näin säädellä pumpattavaa vesimäärää.

On muistettava, että pääpumpulla ei hoideta pääaltaan sisällä tapahtuvaa veden­virtausta – sitä hoidetaan muilla pumpuilla. Pääaltaan ja ala-altaan välillä ei tarvitse olla valtava veden kierto – 1000 - 2000 litraa riittää mainiosti.  Vesihän menee ala-altaaseen siksi, että vaahdotin poistaisi siitä epäpuhtauksia.  Toisiin vaahdottimiin tällä altaiden välisellä virtauksella ei ole mitään vaikutusta.  Joissakin tapauksissa tämä pääaltaasta valuva vesi voi valua suoraan vaahdottimeen ja auttaa huomattavasti näin sen toimintaa.

Kuva Marko Haaga

          
Ala-allas, jossa on refugio.  Joissakin ratkaisuissa vesi voi valua suoraan vaahdottimeen

Refugio ”syö” ala-altaasta yhden osan.  Jos ala-altaaseen sijoitetaan ”sisäpuolisia” laitteita, tarvitaan isompi allas.  Eli jos ala-altaaseen laitetaan vaikkapa vaahdotin, kalkkireaktori, kalkkivesireaktori ja pääpumppu, on altaan tietenkin oltava sen kokoinen, että ne kaikki sinne sopivat.  Jos taas laitteet sijoitetaan ala-altaan ulkopuolelle, voi se vastaavasti olla pienempi.

Kaikki edellä mainitut laitteet voivat olla joko altaan sisä- tai ulkopuolella (valmistajasta riippuen). Siksi suunnitteluvaiheessa olisi mietittävä millaisia laitteita aikoo hankkia ja miten ne sijoitetaan.

Yleisesti ottaen ala-altaassa on ainakin kolme osastoa.  Ensimmäinen osasto on se, jonne vesi valuu pääaltaasta.  Sinne sijoitetaan yleensä myös vaahdotin, jos refugio on keskimmäisessä osastossa. Keskimmäinen osasto on siis joko refugio tai laiteosasto. Viimeinen osasto on se, josta vesi pumpataan takaisin pääaltaaseen. Tässä osastossa hoidetaan myös korvausveden määrän ”tarkkailu”.  Tässä viimeisessä osastossa ei suositella pidettäväksi vaahdotinta, koska se vaahdottaisi myös refugiosta kiertoon lähtevän pieneliöstön, jonka tulisi päästä pääaltaaseen hengissä.

Kukin harrastaja määrittelee ala-altaalleen ”muodon” käytettävien laitteiden ja muiden seikkojen perusteella.  ”Muoto” tarkoittaa sekä fyysistä muotoa ja kokoa että laitteiden aiheuttamia vaatimuksia.  Joillakin saattaa olla hyvin monimutkaisia ala-allasratkaisuja ja toisilla taas hyvin pelkistettyjä sovellu­tuksia.

Yksi yhteinen vaatimus kaikille ala-altaille kuitenkin on: pumppujen pysähtyessä kaiken pääaltaasta valuvan veden on mahduttava ala-altaaseen. Tämä vesimäärähän on se, joka pääsee valumaan ylivuodon ylitse.  Tähän määrään vaikuttaa se, onko ylivuodon yläreuna suora vai kampamainen.  Kammallisesta versiosta valuu ala-altaaseen enemmän vettä kuin suorareunaisesta versiosta.

Kammalla varustetusta ylivuodosta veden pinta pääsee laskeutumaan alemmaksi kuin suorareunaisesta ylivuodosta (kuva Rambi).

Vaaleansinisellä näkyy se vesimäärä, joka vuotaa kamman piikkien välistä ala-altaa­seen sähkökatkon yhteydessä. Tämän veden on sovittava ala-altaaseen

Kuvassa ylivuotolaatikko ja läpiviennit ovat altaan takakulman yläreunassa. Oikeanpuoleinen läpivienti on ”pää­putki” ala-altaalle, ja vasemman puoleinen on ”varatie” johon vesi valuu juuri ennen kuin se tulvii altaan reunan yli.

Ylivuotolaatikossa ei ole kampaa ja esim. kotilot pääsevät reunan yli ylivuoto­laatikon puolelle

Jos pääpumppu sijaitsee ala-altaan ulkopuolella, on siihen tehtävä läpivienti.  Ulkopuolinen pumppu tulee tähdelliseksi, jos altaassa on paljon muita sisäpuolelle sijoitettuja laitteita.

Käytettävien laitteiden valinnassa kannattaa huomioida niiden tuottama lämpö, joka lämmittää akvaa­rion vettä. Eri valmistajien laitteissa on suuriakin eroja.  Ylimääräinen kuluerä tulee siitäkin, jos joutuu vaihtamaan pumpun esim. vähemmän sähköä vievään ja samalla vähemmän vettä lämmittävään malliin.  Ongelmia ei normaalisti synny talviaikaan, mutta kesällä veden lämpötila saattaa kuumimpina päivinä nousta helposti yli 30ºC.

Mikäli refugiota ei sijoiteta ala-altaan yhteyteen, on sille tehtävä oma altaansa.  Sen voi sijoittaa ala-altaan viereen tai sen yläpuolella.

Refugio on suojapaikka pieneliöstölle.  On paljon erityisesti pohjahiekassa elävää eliöstöä, joka vaatii rauhallisen kasvupaikan, jollainen pääallas puolestaan ei ole.  Pääaltaassa saattaa olla esim. kaloja (man­­da­riinikala, haukkakala jne.), jotka syövät elävästä kivestä ja pohjalta eliöstöä ja täten saattavat jotkut lajit kadota kokonaan.
Refugiossa ei ole eliöstöä syöviä petoja, joten ne saavat lisääntyä rauhassa.  Vedenkierron mukana niitä kulkeutuu pääaltaaseen syötäväksi. 
Refugiolla on toinenkin tehtävä.  Siinä kasvatetaan makroleviä, jotka kasvaessaan pystyvät sitomaan itseensä vedestä nitraattia ja muita vettä likaavia komponentteja. Kun makrolevää poistetaan refugiosta, poistuu näitä ravinteita niiden mukana.

Erillinen laitekaappi, jossa on ylähyllyllä refugio, keskihyllyllä korvausvesisaavi ja ala­hyllyllä kolmiosastoinen ala-allas.

Seinän takana on pääallas, josta vesi valuu ala-altaan oikeassa reunassa olevaan osas­toon. Keskiosastossa on vaahdotin ja lämmitin. Vasemmassa osastossa on läpivienti altaan ulkopuolella sijaitsevalle pumpulle sekä veden­korkeutta tarkkaileva mikro, joka käynnistää korvausvesisaavissa olevan pumpun kun veden korkeus tässä osastossa laskee.

Pääpumppu pumppaa tästä vasemman puoleisesta osastosta veden pääaltaaseen. Veden paluuputkessa on haara refugioon, jon­ne menevän veden määrää säädellään ventti­i­lillä.

Refugiosta vesi valuu omalla painollaan taka­i­sin pääaltaaseen.
Letkut (läpinäkymättömät) menevät seinän läpi lattianrajassa olevan aukon kautta.