Akvaarion lisälaitteet

Kuten kalsiumtestiä käsittelevän kappaleen yhteydessä kerrottiin, tarvitsevat pehmyt- ja kivikorallit sekä kalkkikuoriset eliöstöt kalkkia kasvamiseen.  Ne ottavat sitä akvaariovedestä, jolloin veden kalkkipitoisuus alenee, joten kalsiumia on siis lisät­tävä veteen.   Lisäystapoja on muutama:

• kaksikomponenttijauheena
• kalsiumhydroksidin avulla
• kalsiumkarbonaatin avulla

Kun altaassa on vähän kalsiumia tarvitsevaa eliöstöä, on tämä kalsiumin lisäystapa ehdottomasti helpoin keino.  Kaksikomponenttijauhe sisältää sekä kalsiumia että al­ka­liniteettiä lisääviä aineosia, ja nostaa kalsiumpitoisuutta ”tasapainoisesti”.

Kun kalsiumhydroksidia lisätään veteen, saadaan ns. kalkkivettä (kalkwasser).  Tämän sekoitussuhde on 1,6 g jauhetta 1 litraan vettä.  10 grammalla saadaan 5 - 6 litraa kalsiumilla kyllästettyä liuosta, jonka pH on 12,6.

Käytä muovista läpinäkyvää korkillista astiaa. Lisää kalsiumhydroksidi veteen, sulje korkki ja ravista huolellisesti kunnes liuos on kuin maitoa.  Anna liuoksen seistä niin kauan, että valkoinen kerros on astian pohjalla ja kirkas neste pinnalla.  Kaada kir­kas liuos toiseen astiaan ja sulje korkki.  Piripintaan täytettynä tämä liuos on tuo­retta noin viikon verran.  Korkin auki pitäminen aiheuttaa sen, että ilman hiilidioksidi reagoi liuoksen kanssa ja pilaa hiljalleen liuoksen.

Käsin lisääminen

Liuosta voidaan lisätä akvaarioveteen käsin, mutta sen on tapahduttava t o d e l l a hitaasti.  Liian nopeasti kaatamalla liuos ei ehdi liueta veteen, vaan tiivistyy rakeise­na altaan pohjalle.  Parempi tapa on käyttää esim. tippaletkua, jonka avulla liuos tippuu akvaarioveteen hitaasti.

Pumpun avulla lisääminen

Letkupumppu on erinomainen tähän tarkoitukseen, koska sillä saadaan annostelu suoritettua halutulla nopeudella. Ikävä kyllä tämä on myös melko kallis ratkaisu.

Ilmapumpun avulla lisääminen

Yleisesti ala-altaassa käytetään mikrokytkintä, joka tunnistaa vedenpinnan korkeu­den ja tarvittaessa käynnistää pumpun pumppaamaan vettä korvausvesisäiliöstä kalk­ki­reaktoriin ja samoin katkaisee pumppaamisen, kun oikea vedenkorkeus on jälleen saavutettu.  Tämä järjestelmä on erinomaisen hyvä, koska kalsium­hyd­rok­si­di­massa täytyy vaihtaa vain 2-3 viikon välein.  Korvausvesisäiliö on yleensä täytettävä paljon useammin.

Korvausveden pumppaus kalkkivesireaktoriin voidaan hoitaa myös ilmapumpun avulla, saman periaatteen mukaan kuin edellisessä kohdassa on kerrottu.

Kalkkivesireaktorin käytössä on yksi erittäin hyvä puoli: korvausvedessä olevat epä­puh­taudet jäävät kalsiumhydroksidimassaan (koska se ei koskaan täysin liukene jos se ei ole erittäin hyvälaatuista) ja poistuvat, kun reaktorisäiliö pestään täytön yhtey­dessä.  Huonona puolena voidaan mainita se, että jos kalkkivettä ei annostella riittävän pieninä määrinä siten, että kaikki liukenee veteen heti, silloin saostuu osa siitä osittain pumppuihin ja myös muille pinnoille.

Hyvänä puolena on se, että kalkkireaktorista tuleva kalkki ei saostu pumppuihin kuten kahdes­sa muussa tapauksessa.

Kalkkireaktorijärjestelmään voidaan liittää pH-mittari, joka ohjaa CO₂:n venttiiliä.  Kun pH-mit­ta­ri toteaa akvaarioveden pH:n laskeneen määri­tellyn rajan alapuolelle, katkaisee se CO₂:n syötön sulkemalla venttiilin.  Näin eh­käis­tään pH-arvon liiallinen lasku erityisesti yöaikaan.

Kalkkireaktoria kannattaa käyttää, jos akvaariossa on paljon kivikoralleja eikä kalk­ki­vesireaktorista tuleva kalkkivesi riitä kalkin lisäykseen.  Kalkkivesireaktorilla voi syöttää kalkkivettä akvaarioon vain saman verran kuin vettä haihtuu järjestelmästä eikä se aina riitä.  Kun allaskoko ylittää 400 litraa, kannattaa jo harkita kalkkir­eaktorin ottamista käyttöön.

Akvaariosta haihtuu vettä päivän mittaan erityisesti valaisimien aiheuttaman lämmön vuoksi.  Tämä haihtuva vesi on korvattava vastaavalla määrällä makeaa vettä, jotta suolapitoisuus pysyy ennallaan.  Yksinkertaisin tapa on kaataa päivittäin tarvittava määrä vettä akvaarioon.  Tämä tietysti sitoo harrastajan mahdollisuutta liikkua kauemmaksi kotoaan ilman, että joku muu henkilö tekisi tämän tehtävän.  Siksi tämäkin yksinkertainen tehtävä kannattaa automatisoida.

Automaattisen korvausvesisäiliön toimintaperiaate on sellainen, että se tunnistaa vedenpinnan laskun ja sen seurauksena pumppaa makeaa vettä altaaseen kunnes vedenpinta on jälleen oikealla korkeudella.  Tämä voidaan tehdä usealla eri tavalla.

Vedenpinnan korkeus voidaan tunnistaa joko mikrokytkimen tai kelluvan uimurin avulla. Pumppaus voidaan tehdä pumpulla tai ilmapumpun avulla.  Alla on esitetty muutama sovellustapa.

Tunzelta löytyy erilaisia osmolaattoreita (vedenpinnan tasaimia). Ne toimivat siten, että vedenpintaa tarkkailee optinen mikrokytkin, joka käynnistää pienen veden­siirtopumpun vedenpinnan laskiessa ja pumppaa makeaa vettä korvaus­ve­si­säiliöstä.  Keskusyksikkö sallii pumppauksen tapahtuvan vain 9 minuutin ajan. Mi­kä­li siinä ajassa ei vedenpinta ehdi nousta halutulle tasolle, katkaisee keskus­yksikkö pumpun toiminnan olettaen veden loppuneen korvausvesisäiliöstä.  Samaan järjestelmään kuuluu myös mikrokytkin, joka vartioi vedenpinnan ylärajaa.  Jos vedenpinta nousee liian korkealle, alkaa keskusyksikkö hälyttää.

Järjestelmä toimii mainiosti, jos vettä pumpataan suoraan pää- tai ala-altaaseen. Jos korvausveden pumppaus tapahtuu kalkkivesireaktorin kautta, saattaa ongelmia syntyä.  Erityisesti ala-altaan vedenpinnan korkeus saattaa vaihdella jonkin verran, jos ylivuodon reunalla on vaikkapa kotiloita.  Kotilot ”tukkivat” veden virtausta ja veden korkeus nousee pääaltaassa ja vastaavasti laskee ala-altaassa.  Mikro käskee pumppua pumppaamaan korvausvettä, mutta kun sen on mentävä hitaasti kalkkivesireaktorin läpi, 9 minuutin aikaraja umpeutuu ja pumppaus keskeytyy keskusyksikön käskemänä.  Näin saatetaan joutua tilanteeseen, jossa korvaus­veden lisäys pysähtyy niin pitkäksi aikaa (esim. muutamaksi päiväksi), että pääpumppukin joutuu kuiville, joten pääpumpulla täytyisi olla kuivakäyntisuoja. 

Uimurin käyttämisestä on esimerkkinä Marko Haagan hyvin elegantti ratkaisu. Ala-altaassa on uimuri, jonka varren nivelkohdan läpi menee silikoniletku. 

Riutta-akvaarion toimivuuden yksi tärkeimmistä tekijöistä on veden laatu eli mahdollisimman puhdas vesi.  Sekä tehty suolavesi että korvausvesi olisi puhdistet­tava.  Vaikka onkin totuttu siihen, että vesihanasta tuleva vesi on juomakelpoista sel­lai­se­naan, ei se tarkoita sitä, että se on sopivaa merivesiakvaarioon¹.  Vesi­laitoksella puhdistettu vesi sisältää erilaisia kemikaalijäämiä ja tavallisesta kaivosta otettu vesi humuspitoisia ainesosia.  On muistettava myös se, että putkistoihin ke­rään­tyy erilaisia sakkaumia ja ne saattavat lähteä liikkeelle esimerkiksi paineiskun saattelemana.  Ei koskaan tiedä millaisen likapommin saattaa saada vaikkapa korvausveteen.

• käänteisosmoosilla
• ionisointisuodatuksella
• edellisten yhdistelmällä

Puhdistetun veden määrä riippuu veden lämpötilasta.  Mitä kylmempää raakavettä käytetään, sitä vähemmän syntyy puhdasta vettä.  Veden lämpötila ei kuitenkaan saa olla korkeampi kuin 45 °C, koska kalvon rakenne ei kestä korkeita lämpötiloja. 20 °C vedellä käänteisosmoosilaitteen tuotto on noin 30–35 %, eli 1 litra puhdasta vettä ja 2 litraa viemäriin menevää vettä.  Tosin tämä viemäriin menevä vesi ei ole niin likaista etteikö sillä voisi esim. kastella kukkia tai nurmikkoa..

Käänteisosmoosilaitteita on myytävänä hyvin erilaisia ja kannattaa miettiä millaisen hankkii. Yhtenä kriteerinä voidaan pitää tuottokykyä eli sitä, kuinka monta litraa puhdistettua vettä syntyy vuorokaudessa.  Toisena kriteerinä voidaan pitää sitä, montako suodatusvaihetta laitteistosta löytyy.  Kumpikin ominaisuus vaikuttaa lait­teiston hintaan. Harrastajalle tuottokyky saattaa ensin tuntua toissijaiselta asialta.  Aluksi voidaan mieltää, että 30 l/vrk on täysin riittävä tuotto, mutta tilanne muuttuu, jos jostakin syystä olisi saatava 100 litraa puhdasta vettä.  Sen saamiseen menee yli 3 vuorokautta.  Kannattaa siis miettiä tuotto/hintasuhdetta ostotilanteessa.

Ioninvaihto (eng deionization, DI) poistaa vedestä varaukselliset komponentit. Se pystyy poistamaan liuenneet kationit ja anionit sekä myös humuksen että raskasmetallit hyvin. Ioninvaihto ei pysty poistamaan heikosti varauksellisia tai varauksettomia orgaanisia komponentteja, siksi ennen ionivaihtoa olisi hyvä olla hiilisuodatuspatruuna.
Laitteita löytyy kahta tyyppiä eli erillisellä anodi- ja katodisuodatuksella toimivia sekä mixed bed -suodattimia (tällainen suodatin poistaa kaikki positiivisesti tai negatiivisesti varautuneet myrkkyjäämät).  Ensimmäisessä on erilliset anodi- ja katodiyksiköt, joiden välitse puhdistettava vesi kiertää.  Kun yksiköt alkavat menettää suodatuskykyään, ne voidaan elvyttää suolavedellä tekemällä ns. vastavirtahuuhtelu.  Mixed bed - suodatinta ei voida elvyttää vaan sen hartsit ovat vaihdettava uusiin.  Käytännössä useimmiten käytetään Mixed bed - suodatinta sen helppouden vuoksi.

Kun kaksi edellistä järjestelmää yhdistetään ja niiden eteen laitetaan hiilipatruuna poistamaan orgaanisia komponentteja, saadaan järjestelmä, joka puhdistaa vettä todella tehokkaasti.  Hiilisuodatin myös pidentää sen jäljessä olevien yksiköiden käyttöikää huomattavasti.

Aloittavan harrastajan yksi suurimmista kiusauksista on jättää vedenpuhdistusyksikkö hankkimatta, koska rahaa tarvitaan muihin ”tärkeämpiin” laitteisiin.  Alussa tämä asia ei ehkä aiheuttaa ongelmia, mutta joka vedenvaihdon tai korvausveden lisäyksen yhteydessä lisätään altaaseen likaavia kom­po­nentteja. Ne jäävät altaaseen ja tulevat myöhemmässä vaiheessa mahdollisesti aiheuttamaan on­gelmia.  Kun puhdistusyksikkö sitten hommataan, ei se enää auta poistamaan aikaisemmin altaa­seen joutuneita epäpuhtauksia.

Otsonisaattoreita käytetään yleisesti makean veden puolella. Myös merivesipuolella sitä käytettiin 80-luvulta alkaen, mutta nykyisin katsotaan, ettei se enää kuuluu tar­peel­lisiin tarvikkeisiin.  Otsonisaattori lisää vaahdon tasaista tuottoa vaahdot­timessa, johon otsonikaasua syötetään.  Sen johdosta akvaariovedestä tulee kristal­lin­kirkasta, mutta kaasu saa aikaan myös todella pahaa tuhoa, jos sitä syötetään liikaa.

Otsonisaattori toimii hyvin, jos käytössä on kala-akvaario, mutta riutta-akvaarion yhteydessä se ”puhdistaa” vedestä myös hyödylliset eliöstöt ja bakteerit, joita biologinen suodatus (elävä kivi) tarvitsee.

Osa harrastajista liottaa pieneen pussiin laitettua aktiivihiiltä jatkuvasti joko ala-altaassa tai pääaltaassa. Toiset käyttävät pientä mekaanista suodatinta, jonka sisällä on aktiivihiiltä.  Aktiivihiilen tarkoituksena on poistaa vedestä orgaanisia komponentteja, jotka aiheuttavat veden kellertymisen ja samalla myös estävät valon tunkeutumisen veteen.

On kovasti keskusteltu siitä, tulisiko aktiivihiiltä käyttää jatkuvasti vai vain muutamana päivänä kuukaudessa.  Yleisempi mielipide tällä hetkellä on se, että jatkuva käyttö on parempi vaihtoehto.  Jos aktiivihiiltä käytetään vain silloin tällöin, kirkastuu vesi joksikin aikaa hyvinkin paljon ja valaistus voimistuu. Tämä puo­lestaan saattaa aiheuttaa korallien valkaistumista.  Jatkuvalla aktiivihiilen käytöllä tätä ongelmaa ei esiinny.

Akvaarion toimintaa seuraamaan ja ohjaamaan voidaan valjastaa erilaisia järjestelmiä.  Ne voivat esim. ohjata valojen toimintaa sytyttämällä valot tietyssä järjestyksessä auringonnousua matkimaan, päiväsaikaan voidaan satunnaisesti vähentää valonmäärää pilvien liikkeitä jäljittelemään, ja illalla puolestaan matkitaan auringonlaskua ja yöllä tietysti kuun valaisua sen oikean kierron ja valomäärän mukaisesti.

Reefkeeping.com Online -lehdestä on käännetty joitakin artikkeleita suomeksi. Yksi niistä käsittelee riutta-akvaarion perustamista.  Kannattaa lukea artikkeli, koska se karistaa pois ainakin joitakin harhaluuloja.

Artikkeli Strategia toimivaan riutta-akvaarioon löytyy osoitteesta:

http://reefkeeping.com/translations/finnish/2002-02/artikkeli3.html

Englanninkielentaitoisille löytyy paljon luettavaa erilaisten artikkeleiden muodossa seuraavista Online -nettilehdistä:

www.Advancedaquarist.com

www.Reefkeeping.com
 

 Artikkelilinkit  löytyy artikkeleita jaoteltuina eri aihealueittain.

Molemmissa Online lehdissä kirjoittajina ovat Amerikan parhaat merivesiakvaarioiden asiantuntijat.  Joissakin tapauksissa teksti on aloittelijoille hiukan liian “tieteellistä”. Artikkeleista löytyy kuitenkin paljon mielenkiintoista tietoa, kun harrastus on edennyt siihen vaiheeseen, että akvaario on kypsynyt ja harrastajalla alkaa olla perustaidot hallinnassa.  Näistä artikkeleista saa paljon enemmän irti kuin keskustelupalstoilta, sillä niillä jaetaan paljon väärääkin tietoa ’kokemuksen tuomalla syvällä rintaäänellä’ ja johdetaan vasta-alkajia harhaan.  Netti on siitä hankala, että on vaikea erottaa oikeaa tietoa väärästä eli lukijan olisi itse pystyttävä suodattamaan virheellinen tieto pois.

Nyt on käyty läpi Perusteet-jakso. Sinulla pitäisi olla nyt perustiedot hallinnassa jotta voisit päättää millaisen meriakvaarion mahdollisesti hankit. Seuraavana on vuorossa akvaarion käynnistäminen.  Tuohon jaksoon pääset klikkaamalla koti-painonappia ja valitsemalla päämenusta Käynnistys.